Pientä pintaa

Tästä se lähti. Vanha, reikäinen muovimatto, puunväriset ja epämääräisen kellertävät seinät, koiran järsimä ovenkarmi. Suurin osa olohuoneen tavaroista on kuvassa tosin jo siirretty pois alta.

Taloon oli tulossa uusi asukas, joten ennen kuin neljän pienen tassun yläpuolella heiluvat naskalihampaat pääsisivät kiinni muovimaton repeämiin, piti lattialle tehdä jotain. Ja samallakos sitä sit seiniäkin vähän virkistäisi. Sinällään tämä on ollut tähän saakka kummallinen vanha talo, että vanhat materiaalit on olleet yllättävän hyvässä kunnossa, eli sen puoleen oli ihan mahdollista päästä helpolla.

Laminaattia, tuota rintamamiestalopuristien vihokkimateriaalia, oltiin kunnon suloviléneinä haalittu varastoon jo talvella alennuksesta, joten ei sit muuta kuin maalikauppaan ja huonetta tyhjäämään.

Muovimaton alta löytyi, jännä kyllä, toinen muovimatto, ja sen alta, jännä kyllä, noin miljoonalla naulalla kiinnitetyt tasauslevyt. Niiden alle kurkattiin sen verran, että todettiin levyjen jäävän paikalleen laminaatin alle. Alkuperäinen, kunnostettu lautalattia olisi tietysti jokaisen rintamamiestaloasujan haave, mutta tämän lattian maalipinnan kunnon (ja sen ISOJEN naulojen määrän) nähtyämme unohdettiin koko asia.

Päivä töitä, koirat lenkille yhden ihmisen kanssa, toiselle suti käteen ja maalia seiniin, kunnes valo loppuu. Jossain välissä joku muru mahdollisimman nopeasti valmistuvaa murkinaa, jonain päivänä kotiovelle tuotua pitsaa kylän ainoasta(?) kuljettavasta ravintolasta. Muutama päivä mentiin tällä kaavalla, kunnes pohjamaalia oli kaksi kerrosta ja epätoivo iski: saako tuosta ikinä tasaista? Olisiko pitänyt kuitenkin ottaa nuo ihmeelliset levyt pois ja pistää vähän syvemmältä uusiksi? Vaikka tapetoida? No, aikataulu painoi päälle, aikaa pennun kotiutumiseen oli enää muutama päivä, eikä suunnitelmia enää ehtinyt muuttaa, joten sutia seuraavaan maalipurkkiin ja menoksi.

Pintamaalikerroksen aikana en uskaltanut oikein edes työn jälkeä katsoa, kun tiesin ettei sitä kuitenkaan korjailla ehtisi. Tulee mikä tulee ja sen kanssa eletään. Haalitaan vaikka jotain seinävaatetta ja huonekaluja pahimpien kohtien eteen. Mutta yllättävän tasaiseksi paksu pintamaalikerros seinät lopulta sai. Ovenkarmia paikkailtiin puupalikoilla, Sikaflexillä ja kitillä, hiottiin ja paikattiin lisää, hiottiin vähän lisää ja maalattiin. Lopputulosta ei ehkä kannata tarkastella turhan läheltä (siksi myöskään kuvaa ei tähän postaukseen tule), mutta samaan sävyyn muun huoneen kanssa maalattuna yllättävän vähän sekään huomiota herättää.

Kaksi vapaapäivää aikaa, jäljellä lattian teko ja alakerran huonejärjestyksen uudelleensäätäminen + huonekalujen siirto. Laminaatin napsauttelu paikoilleen vei yllättäen vain yhden päivän, joten yksi kokonainen päivä jäi vielä uuden järjestyksen miettimiselle. Jos ruokapöytä ja emännänkaappi tulee naapurihuoneeseen, voisi entisestä ruokahuoneesta tulla uusi olkkari, ja tähän nyt uusittuun, alakerran isoimpaan huoneeseen laittaa talouden musisointivehkeet. Vähän ehkä ahdisti ajatus pienestä olohuoneesta, etenkin kun siinä oli remontin ajan ollut käytännössä kahden huoneen tavarat, mutta yllättävän hyvin uusi kombo lopulta toimi. Ainakin tuli lisää valoisuutta entiseen tunkkaisen tummaan olohuoneeseen.

Nyt on loogisesti samassa huoneessa pianon ja harmonin kavereina myös ennen suljetun oven takana olleet rummut, kitarat, basso sekä pienemmät pilpakkeet nokkahuiluista huuliharppuihin ja epämääräisiin ties mistä päin maailmaa oleviin rumpuihin ja helistimiin. Paljon mukavampaa soitella, kun nuotitkin ovat nyt samassa huoneessa pianon kanssa, ja ruokapöytä taas istui melko loogisesti pihanpuoleisen ikkunan alle. Hyvä tästä tuli.

Seuraavaksi pitäisi fiksata alakerran kaksi jäljellä olevaa huonetta. Niidenkään muovimatot eivät kieltämättä ole mitenkään imartelevassa kunnossa, ainakaan hetken päästä kun uusi perheenjäsenemme, kuvan riiviö, ehtii rispaantuneiden reunojen kimppuun. Tuo kuvassa näkyvä keittiön lattia on tosin sen verran kamala että on melkeinpä hieno, joten en oikein tiedä mitä sille tekisi. Sitä paitsi keittiö vaatisi kaappeja myöten vähän isommankin remontin, joka taas tuskin on ihan tämän vuoden asialistalla. Ehtiihän sitä.